Eetu Isto
Eetu Isto Alatornilla Vojakkala was born 28/11/1865 and 14/10/1905 at last. Contemporaries remember him Energetic and life of the content closed-Seeking. Learned early, they have to practice the good things. They Learned That man was created for life, not for being.
Eetu Raumolla visited a primary school, was Vojakkala Because Not yet in school. There they was inspired by the colors. 1800s loppukymmeninä Alatornion Not Been great about the profession of learning opportunities Welcome, if Any Other Than Thought in Practice in the Professions.
Colors enthusiastic Eetu Mattila went Thurs Sweden, relatives Juusola maalariverstaaseen Doctrine. But she was skillful Not Enough Thurs master teaches techniques and color treatments, contrary to the public, they also Life Style vain Sought Ways to Helsinki to get Additional education. Vuorio famous painter in motion kisällinä they served for Many years.
Apprentice school, it was they Discovered That was more than just an Ordinary painter, they knew the how to compose shapes and colors. Painter Juniper: Eetu had separately. Eetulle was always the best entries. Eetu was Better Than the other "permitted".
Vuorio Movement Eetu Isto went Thurs Germany, Because "I do Not Want to be in place as a painter, I'd like to study painting. Eetu Completely language skills showed great Vigor and mental alertness, and gradually they Learned the language and was Able to play high-quality teaching Weimar Academy of Arts. They Achieved ITS adult culture, ADOPTED by the painter teaching degree, and monetize Returned years of study on the home country. He was accompanied by a number of works and Sketches. In Germany, they jo has outlined at his main work The attack, was finally wakes Completed in Finland. He was a young man kolmikymppinen. They made at his first work in Helsinki, and later at his home village Thurs Vojakkala.
State conditions on were very colorful at That time. Constitutional and Finno-party has fought behalf of the Beliefs. Isto had severe Constitutional. His most Notable works was always päätendenssi Fatherland and Its Oppression of subordination.
February Manifesto was carried out in the country on the adoption of a historic collection of Petition, wakes Sought the names of all Citizens. Isto ADOPTED enthusiastically in Their home region and undeviating in the depth of this work.
Vojakkala while living, they spared no effort and did Not like the names of the collection is too Difficult to work or are pregnant. Conveyor footpath, rivers exceeded venheellä, nevajänkiä Wading Planet Eetulla had a light low shoes. Fortunately, the summer was dry and very wet jängät. All back woods cabins were circumvented Being. Iston believes That every adult Finnish name was To Have a Petition. Only then can get the emperor Thurs reconsider ITS Decision.
Where young people met, there was Eetukin and then grieve That Could Be the speeches had Been feeling tired, they Does not emphasize the patriotism issue.
Isto painted one of the charlatan in the house. Jalmari Puoskari was closely monitoring the Iston way of working. Isto count piles of drawings made of coal, before moving colors. Color was Also a number of Sketches before deciding the actual work. They Used photography and drawing skitsien early stages.
Iston Charlatan course the most important Work was the Oath. Jalmari brothers, they painted a picture of a shepherd. Sumisaaren lohipadosta they did two paintings, one of WCG is Peräpohjolan folk and a second Oulu Finnish Club
Siberian prison camp was set Alatornion Reverend Johan Granö. They had two sons Paavo Kaappo and, Ken had Become Friends and peers with Previously Eetu Eetu. Took Granö boys always at his friend with him and they no longer tion just as the rest of the best cape in the Vicarage. Paavo Granö was subsequently mm. And the rector of the University of Turku Kaapposta Became a priest.
Reverend Granö was Able Alatornion man and brought on much good. But they longed Thurs Return to Siberia vankisiirtolan seoul manager. Granö Could not leave without her sons, and boys without Eetu Istoa.
Eetu Isto Alatornion Buried in the churchyard. Funerals were imprinted in the mind Mourning ceremony. Several of at his friends, as artists please wanted musicians that make her last journey from and arrived at Long Distances. A number of speeches were held and the atmosphere was warm.
Oulu, Finnish Club Eetu later erected a memorial stone on the grave of Iston.
Was Eetu Isto artist? In Many Cases, the exact same question Presented, "says Jalmari Puoskari Nordic Journal Times sairasvuoteeltaan 1965 Eetu Iston birth centenary.
When me think people are very open, me say That we are Relatively small. Our life pihisee raoissa cramped. Isto yours a bit Different kind of mind, please what art historians then ADOPTED. Istolle there was no room. So me Humans are small, Hello, new to be. Personal sympatioittemme dependent, We Believe me Leveraging Thurs criticize what EACH invalid. This is a very Comprehensive law grip.
I do Not Dare to pretend Thurs anyone think I'd Connoisseur. First-hand impression, I'd say That Isto Been such "an artist, That would only be done is trade Portraits, they was much deeper. Maybe it's not all Agree That not a sufficient Measure of the most severe of art under the trees. Ken Istoa are unfamiliar with the books, but their are Ken Presented with what works Isto not have failed and Their survivors, May Their views Establish, They will find amazement, what had Been mentally Isto how much they had time to build.
Iston art Can Be found in two direction, the state and rural life. They made a tremendous job in front of Kari Si taulujensa. They wanted to try to everything so complete That they näpertelijäksi Even Accused. Work is so complete, That it is no longer an art! Not Istoa think there is complain That they finished doing the ITS work so That the viewer a Freedom.
Charlatan's office wall, hanging Among the Unresolved Vala-table bothered Iston way of working. The work is Fully Completed so far, what they has dealt with a Systematic style. Limit for the suspension of work from the painting is only a few dimmer hiilihahmotuksia jo demonstrating, Intended by pre-composition.
Oath of composition is centered by Nicholas II's character. The driving line is a line from dark hair hands along the open Bible Set to swear in the fingers. Right panel in the final part of the rättäri open the door Damper, ie the demons That room Because of a false Oath is full, can fly out. The left part is ready Thurs Finnish only symbolize a woman's face, the eyes feel fearful of the page. Judge figure and a woman's body remained between and only dimmed Appear carbon figures. Wall papers ready to Be part of the meticulous work depicting devils. Water bottle on the table is a Particularly Careful and researched work. Isto Used as a model at work places, residents mm. old ruotusotamies Heikki Liikamaa rättärinä, Ville Lampela emperor, Emma Kyöstäjä woman, Emil Peräntie Judge. (Translated by Google)
------------------------------------
Iston sanotaan olleen tavanomainen suomalaismies, hiljainen jurottaja, mutta tarpeen vaatiessa tulisieluinen oikeuden puolustaja. Taulu syntyi juuri isänmaallisen innostuksen kasvaessa Berliinissä opiskellessa. Suomeen hän toi taulun 1899. Taululle pidettiin nimikilpailu, Hyökkäystä ehdotti Emmi Ajo Tampereelta. Vuonna 1900 Isto maalasi Alatornion kirkkoherran muotokuvaa ja Hyökkäys-taulu oli huoneen seinällä. Kirkkoherran pojat pelastivat Hyökkäyksen ennen santarmien tuloa ja veivät taulun pappilasta joen toiselle puolelle jäätä pitkin kelkalla Ruotsin Haaparantaan. Isto myi taulun arpajaisissa helsinkiläisrouvalle, joka ei uskaltanutkaan laittaa sitä kotinsa seinälle ja niin Isto osti sen takaisin. Sitten Isto myi taulun Luulajaan, josta se myytiin Heinolaan kunnallisneuvos Niilo Helanderille, jonka leski antoi sen Kansallismuseoon.
1905 Isto meni Alatornion kirkkoherran ja tämän pojan kanssa Siperiaan, missä Granö toimi vankilapappina. Granöllä oli maatila Om-joen varrella. Isto palasi samana vuonna takaisin Helsinkiin, jossa sairastui keuhkokuumeeseen. Hän oli Siperiassa sairastanut tietämättään lavantautia. Hän ei kestänyt keuhkokuumetta, vaan kuoli lokakuun 14. päivänä 1905. Eetu Isto haudattiin Alatorniolla kotiseudun multaan.
---------------------
SYNTYMÄN 100-VUOTISJUHLA 1965
Minulla on kunnia lausua Teidät kaikki tervetulleiksi tähän taiteilija Eetu Iston syntymän 100-vuotisjuhlaan.
Eetu Iston syntymävuosi 1865 on kansamme elämässä ollut merkittävä vuosi monessakin mielessä. Kyseisenä vuonnahan toteutettiin meillä kunnallisuudistus ja annettiin maalaiskuntien kunnallisasetus, joka loi perustan kunnalliselle itsehallinnolle. Tätä tapahtumaa on kuluvana vuonna juhlittu kaikkialla maassamme ja näissä juhlissa on kunnallisen itsehallinnon merkitykselle annettu varauksetta suuri arvo kansamme rakennustyössä. Noihin aikoihin talonpoikaisväestömme oli opin kannalta kehittymätöntä ja piintynyt vanhoihin tottumuksiin ja tapoihin.
Suomalaisuuden liike oli tällöin kuitenkin jo päässyt viriämään ja sillä oli taitavia ja tarmokkaita johtajia. Suomenkielinen sivistys kehittyi ja voimistui vuosi vuodelta. Vuoden 1865 kieliasetus vaati virkamiehiltä sellaista suomenkielen taitoa, joka katsotaan välttämättömäksi heidän virantoimituksessaan. Kansallinen herätys tarttui maaseudun väestöönkin ja sen mukana seurasi monien valistusrientojen harrastaminen. Maailman talouden yleinen muuttuminen vaikutti syvälti Suomenkin oloihin. Puutavaraa alettiin runsain mitoin tarvita ulkomailla. Metsät nousivat arvossaan ja talollisista tuli varakas kansanluokka. Tilattomat saivat metsätöistä ansioita ja koko kansa vaurastui. Näin kävi mahdolliseksi toteuttaa niitä monia uudistuksia, joita ajanhenki edellytti. Aina vuosisadan loppuun saakka kansamme eli verraten onnellisissa ulkonaisissa olosuhteissa.
Routavuosina kansamme heräsi liiallisen optimistin unesta. Kansallinen itsehallintomme uhattiin kumota ja osittain siinä onnistuttiinkin. Suomeen oli vuonna 1898 tullut kenraalikuvernööriksi Bobrikoff ja seuraavana vuonna julkaistiin ns helmikuun manifesti, joka riisti Suomelta sen perustuslailla turvatut oikeudet ja avasi portit Suomen venäläistämiselle. Tämä tapaus vaikutti järkyttävästi koko kansaan, mutta päättäväisesti käytiin taisteluun isänmaan puolesta. Vuosisadasta toiseen ovat sukupolvet taistelleet tämän maan puolesta. Suomen historiasta ei puutu todistuksia siitä, että kansalla on ollut isänmaallista mieltä ja tarvittaessa rohkeutta miehuuteen asti, kun maan kohtalo on sitä kaivannut.
Suuren isänmaallisen innostuksen huipentumana voidaan pitää adressin aikaansaamista helmikuun manifesti johdosta. Arveltiin, että nimiä saataisiin satatuhatta, mutta kun listat alkoivat saapua Helsinkiin, nimiä oli kertynyt 522.931. Kaikkialla oli innostuttu aloitteeseen ja jokainen tahtoi olla mukana. Kerrotaan, että täällä Pohjois-Suomessa adressia kuljetettiin kunnasta toiseen hiihtäen usein pitkiäkin matkoja.
Monella tavalla käytiin taistelua. Kuvaavana muotona voidaan mainita taistelu lipustamme.
Kun me otimme kansalliset värit omin luvin käytäntöön, niin vainon käsi uhkasi lippuamme ja sen käyttäjiä. Mutta heräävä kansa ei halunnut väreistään luopua. Se näki nuo värit alastomissa lipputangoissakin. Vainon pahimpina päivinä Juhani Aho kuvasi sattuvasti tilannetta mm. näin:
”Paljaat ovat riuvut, lepattaen lyövät irtaimet nuorat tyhjiä tankoja vastaan.
Vihan tuuli ne vei, katehen viima ne karisti.
Luulivat kai iäksi lippumme ottaneensa, ainiaaksi viirimme vieneensä, uskoivat omamme unohtavamme ja vieraat omistavamme.
Eivätkö tienne, että missä valkoinen poutapilvi taivaan sinikannella vaeltaa, siinä on Suomen lippu – että missä luminen vaara taivasta vasten kuvastuu, siinä värimme – että missä valko purje ulapalla paistaa, siinä viirimme.”
Näin Juhani Aho taisteli silloin Suomen kansan puolesta omalla tavallaan.
Hyökkäys-taulullaan on Eetu Isto myös omalla tavallaan taistellut isänmaan puolesta ja saanut sijansa vapaustaistelijain riveissä. Taulu oli voimakas vastalause sortopolitiikkaa vastaan. Sen sanoma kosketti jokaista suomalaista. Toivein, töin ja uhrauksin ovat esi-isämme ja suurmiehemme meille tietä viitoittaneet. Itsenäisyystoiveemme, tuo unelmista suurin, on toteutunut. Nyt elävä sukupolvi on myös täyttänyt oman osuutensa taistelussa isänmaan vapauden puolesta.
Meidän, jotka tällä hetkellä saamme elää vapaassa, itsenäisessä Suomessa on syytä muistaa menneiden sukupolvien työ kansamme itsenäisyyden hyväksi. Menneet sukupolvet ovat kukin vuorollaan täyttäneet sen tehtävän, mikä heidän osakseen on kansamme historiassa tullut. He ovat kulloisenkin ajankohdan heille asettamien vaatimusten mukaisella tavalla, milloin rauhan, milloin sodan töissä taistelleet elämää tälle maalle.
Tänään me olemme kokoontuneet kunnioittamaan Eetu Iston – suuren alatorniolaisen pojan, muistoa. Meidän alatorniolaisten velvollisuus on vaalia tätä muistoa, huomattavimman alatorniolaisen taiteilijan, suuren isänmaanystävän ja kansallisen herättäjän muistoa. Näillä ajatuksilla minä saan avata tämän tilaisuuden.
Suomalaisuuden liike oli tällöin kuitenkin jo päässyt viriämään ja sillä oli taitavia ja tarmokkaita johtajia. Suomenkielinen sivistys kehittyi ja voimistui vuosi vuodelta. Vuoden 1865 kieliasetus vaati virkamiehiltä sellaista suomenkielen taitoa, joka katsotaan välttämättömäksi heidän virantoimituksessaan. Kansallinen herätys tarttui maaseudun väestöönkin ja sen mukana seurasi monien valistusrientojen harrastaminen. Maailman talouden yleinen muuttuminen vaikutti syvälti Suomenkin oloihin. Puutavaraa alettiin runsain mitoin tarvita ulkomailla. Metsät nousivat arvossaan ja talollisista tuli varakas kansanluokka. Tilattomat saivat metsätöistä ansioita ja koko kansa vaurastui. Näin kävi mahdolliseksi toteuttaa niitä monia uudistuksia, joita ajanhenki edellytti. Aina vuosisadan loppuun saakka kansamme eli verraten onnellisissa ulkonaisissa olosuhteissa.
Routavuosina kansamme heräsi liiallisen optimistin unesta. Kansallinen itsehallintomme uhattiin kumota ja osittain siinä onnistuttiinkin. Suomeen oli vuonna 1898 tullut kenraalikuvernööriksi Bobrikoff ja seuraavana vuonna julkaistiin ns helmikuun manifesti, joka riisti Suomelta sen perustuslailla turvatut oikeudet ja avasi portit Suomen venäläistämiselle. Tämä tapaus vaikutti järkyttävästi koko kansaan, mutta päättäväisesti käytiin taisteluun isänmaan puolesta. Vuosisadasta toiseen ovat sukupolvet taistelleet tämän maan puolesta. Suomen historiasta ei puutu todistuksia siitä, että kansalla on ollut isänmaallista mieltä ja tarvittaessa rohkeutta miehuuteen asti, kun maan kohtalo on sitä kaivannut.
Suuren isänmaallisen innostuksen huipentumana voidaan pitää adressin aikaansaamista helmikuun manifesti johdosta. Arveltiin, että nimiä saataisiin satatuhatta, mutta kun listat alkoivat saapua Helsinkiin, nimiä oli kertynyt 522.931. Kaikkialla oli innostuttu aloitteeseen ja jokainen tahtoi olla mukana. Kerrotaan, että täällä Pohjois-Suomessa adressia kuljetettiin kunnasta toiseen hiihtäen usein pitkiäkin matkoja.
Monella tavalla käytiin taistelua. Kuvaavana muotona voidaan mainita taistelu lipustamme.
Kun me otimme kansalliset värit omin luvin käytäntöön, niin vainon käsi uhkasi lippuamme ja sen käyttäjiä. Mutta heräävä kansa ei halunnut väreistään luopua. Se näki nuo värit alastomissa lipputangoissakin. Vainon pahimpina päivinä Juhani Aho kuvasi sattuvasti tilannetta mm. näin:
”Paljaat ovat riuvut, lepattaen lyövät irtaimet nuorat tyhjiä tankoja vastaan.
Vihan tuuli ne vei, katehen viima ne karisti.
Luulivat kai iäksi lippumme ottaneensa, ainiaaksi viirimme vieneensä, uskoivat omamme unohtavamme ja vieraat omistavamme.
Eivätkö tienne, että missä valkoinen poutapilvi taivaan sinikannella vaeltaa, siinä on Suomen lippu – että missä luminen vaara taivasta vasten kuvastuu, siinä värimme – että missä valko purje ulapalla paistaa, siinä viirimme.”
Näin Juhani Aho taisteli silloin Suomen kansan puolesta omalla tavallaan.
Hyökkäys-taulullaan on Eetu Isto myös omalla tavallaan taistellut isänmaan puolesta ja saanut sijansa vapaustaistelijain riveissä. Taulu oli voimakas vastalause sortopolitiikkaa vastaan. Sen sanoma kosketti jokaista suomalaista. Toivein, töin ja uhrauksin ovat esi-isämme ja suurmiehemme meille tietä viitoittaneet. Itsenäisyystoiveemme, tuo unelmista suurin, on toteutunut. Nyt elävä sukupolvi on myös täyttänyt oman osuutensa taistelussa isänmaan vapauden puolesta.
Meidän, jotka tällä hetkellä saamme elää vapaassa, itsenäisessä Suomessa on syytä muistaa menneiden sukupolvien työ kansamme itsenäisyyden hyväksi. Menneet sukupolvet ovat kukin vuorollaan täyttäneet sen tehtävän, mikä heidän osakseen on kansamme historiassa tullut. He ovat kulloisenkin ajankohdan heille asettamien vaatimusten mukaisella tavalla, milloin rauhan, milloin sodan töissä taistelleet elämää tälle maalle.
Tänään me olemme kokoontuneet kunnioittamaan Eetu Iston – suuren alatorniolaisen pojan, muistoa. Meidän alatorniolaisten velvollisuus on vaalia tätä muistoa, huomattavimman alatorniolaisen taiteilijan, suuren isänmaanystävän ja kansallisen herättäjän muistoa. Näillä ajatuksilla minä saan avata tämän tilaisuuden.
Niilo Koivurova
Alatornion kunnanjohtaja
EETU ISTON syntymästä sata vuotta:
Kaiken tietävä Encyclopedia Fennica on omistanut Eetu Iston muistolle vain pari riviä: "Isto, Edvard (1865-1905), taidemaalari. Tuli tunnetuksi venäläissortoa allegorisesti esittävällä taulullaan Hyökkäys, kaksipäinen kotka ahdistamassa Suomi-neitoa; Kansallismuseossa. Puheenalaista teosta edeltäneet tietosanakirjat ovat jättäneet tämän syntyjään alatorniolaisen maalarin kokonaan huomiotta, ja jos mieli hankkia tarveaineksia tämänlaatuista katsausta varten, on turvauduttava maakuntajulkaisujen tapaisiin lähteisiin. Ne sata vuotta, jotka tänään, marraskuun 27. päivänä 1965, ovat kuluneet Iston syntymästä, ovat vaivuttaneet hänet liki tyyten unhoon taiteilijana, mutta historiallista muistoa tuon ajan merkkiväli ei ole kyennyt tuhoamaan. Hyökkäys-taulu on kasvanut kuvataiteemme historiassa merkitsemään sortovuosien keskeistä symbolia.
Eetu eli Edvard Isto syntyi Alatornion Alavojakkalassa viisihenkisen perheen nuorimpana ja pääsi kuopusasemansa ansiosta oppilaaksi Raumon vastaperustettuun kansakouluun. Tiedot, jotka palautuvat Eetun kouluvaiheeseen, kertovat hänen kunnostautuneen jo tuolloin lahjakkaana piirtäjänä: Alatornion kirkosta raapusteltu kuva oli erityisesti kiinnittänyt huomiota. Kotona hän niin ikään antoi mieliharrastukselleen vallan tuhrimalla pirtin seinät täyteen mielikuvituksensa näkyjä.
Saatuaan 15-vuotiaana päästötodistuksen Eetu lähti erään sukulaisensa luokse Ruotsin Matarenkiin oppimaan maalarin ammattia. Viisi vuotta kului näin. 1888 Eetu Isto sai koristemaalarin paikan Helsingistä. Vaikka työpäivä alkoi aamuseitsemältä ja jatkui puoli seitsemään illalla, Eetu käytti tämän lyhyenkin vapaa-aikansa taiten; aluksi hän kävi iltakoulua tai osallistui kuoron harjoituksiin, myöhemmin hän aloitti myös määrätietoiset opinnot Ateneumissa taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Selviydyttyään sieltä ansiokkaasti hänelle myönnettiin 1895 matkastipendi Berliinin taideakatemiassa harjoitettavia opintoja varten. Iston onnistui Berliinissäkin niukasta pohjakoulutuksestaan huolimatta saada tunnustusta; erääseen näyttelyyn, johon työt valittiin ankaran karsinnan jälkeen, häneltä hyväksyttiin neljä maalausta.
Saksan kaudellaan Isto seurasi tiiviisti kotimaansa tapahtumia lukemalla täkäläisiä lehtiä ja isänmaallisuutensa todisteeksi hän oli osaltaan perustamassa Berliinin Suomalaista Seuraa, jota sittemmin on pidetty jääkäriliikkeen ensi-ilmentymänä. 1898 Bobrikoff astui hoitamaan Suomen kenraalikuvernöörin virkaa ja vuotta myöhemmin puhkesi maamme historian musta kausi: helmikuun manifestista alkaneet sortovuodet. Tsaarin näkemyksen mukaan Venäjän valtakunnan joka kolkassa oli noudatettava olot yhtenäistävää politiikkaa.
Berliinissä Alatornion poika sai virikkeen myös Hyökkäys-taulun maalaamiseen. Eräiden tietojen mukaan sommitelman alkujuuri on peräisin niiltä tiuhaan toistuvilta käynneiltä, joita Isto teki Berliinin eläintarhaan. Suuri kotka pyrähti siellä tavan takaa aitausta vasten ikään kuin jotakin tavoitellen. Siitä Isto löysi yhtymäkohdan Suomen kohtalolle: raskassiipinen kotka hyökkää Lain kirjaa pitelevän Suomi-neidon kimppuun. Kun Iston maalaus oli ensi kerran yleisön nähtävänä Helsingin Kaivohuoneella 1901, se sai heti alkuun osakseen valtavan menestyksen. Sen oli onnistunut tavoittaa henki, joka ajassa oli keskeisin. Väinö Kokko, muuan Eetu Iston muiston pelastajia, kertoo Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliiton vuosikirjassa 1935 kuulleensa, että jokainen, joka näki, kävi mykäksi, unohtui seisomaan sen eteen, kunnes kyyneleet samensivat silmät.
Ei kestänyt kauan, kun jo sensuurin suitsia pitelevät santarmit saivat tiedon siitä, mitä Kaivohuoneella tapahtui. Mutta ennen kuin he ehättivät paikalle, Isto oli saanut asiasta vihiä ja lähtenyt maalaus rullalle käärittynä laivaan, joka seuraavana aamuna aloitti matkan Tukholmaan. Jo kotimaassa Hyökkäyksestä oli valmistettu Tilgmanilla laatat: niiden avuin taukusta otettiin tuhansittain valokopioita, jotka toimitettiin suomalaisen vastarintaliikkeen tunnuksina eri tahoille.
Iston muista maalauksista ovat mainittavimpia rehtori Mauno Rosendalista ja liminkalaisesta laulajasta Abraham Ojanperästä laaditut muotokuvat. Jälkimmäistä säilytetään laulajan muistokodissa Limingan Aappolassa. Kotiseudullaan hän maalasi myös satalukumme ensimmäisinä vuosina tauluja, joilla on merkitystä lähinnä kansatieteellisten arvojensa vuoksi.
Lokakuun 16. päivänä 1905 oli Kalevassa seuraavat muistosanat: Maalari Edvard Isto on, kuten sähkösanoma toisessa paikassa lehteä kertoo, kuollut lauantaina Helsingissä. Hänen nimellään on kaikua miltei laajemmissa piireissä kuin maamme suurimmillakin taiteilijoilla. Jäljennökset hänen Hyökkäys-nimisestä taulustaan, joita maassamme on levinnyt enemmän kuin minkään muun taideteoksen jäljennöksiä, tekee hänen nimensä tunnetuksi… Mutta nekrologin kirjoittaja muistuttaa lukijoita myös siitä, että hän antoi epätaiteellisten vaikuttimien kovin suuressa määrin päästä teoksissaan vallalle. Niinpä taiteellisesti kaikin puolin heikko Hyökkäys on menestyksensä saavuttanut aiheensa kautta, joka vetosi voimakkaimpiin vallalla oleviin tunteisiin.
Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliiton III vuosikirjassa 1935 kaipaa maisteri Väinö Kokko erästä ansioitunutta nimeä, jonka hän sitten Oulun Suomalaisen Klubin kera nostikin unhon yöstä jälleen esille: Nuoren polven, sivistyneenkin, keskuudessa tapaa hämmästyttävän paljon sellaisia, jotka eivät koskaan ole kuulleet mitään Hyökkäys-taulusta tai Istosta. Hakemistokirjallisuudessa niitä ei myöskään tunneta. Kansallisessa Elämänkerrastossa Inhan ja Isontalon Antin jälkeen ei tulekaan Istoa, sillä sitä ei ole koko kirjassa. Taidehistoriassa ei Istoa mainita. Sortovuosia ja Suomen itsenäisyyttä kuvaavissa kirjoissa on Hyökkäys-taulun merkitys unohdettu. Isossa Tietosanakirjassa ei tunneta Istoa eikä Hyökkäys-taulua. Eikä Alatornion hautausmaalla ole patsasta Iston hautaa osoittamassa. Niin on unohdettu tuo isänmaalleen niin paljon antanut taiteilija.
-------------------
Kun Väinö Kokko, jääkäriliikkeen syntysanojen lausuja kerran asiaan tarttui, nostettiin myös Eetu Isto unohduksen yöstä. Hän järjesti kansalaiskeräyksen, jonka tuloksena saatiin mm. kaksi Eetu Iston Siperiassa tekemää taulua, jotka ovat nähtävissä Suomenklubilla Oulussa kuin myös Eetu Iston toinen päätyö Karsina, ensimmäinen oli eittämättä Hyökkäys, arvosteltakoon sen taiteellista puolta miten tahansa. Ja Alatornion hautausmaalla on myös graniittipatsas ja sen etuosassa vaskipakotuksena Martti Tarvaisen onnistunut jäljennös Hyökkäyksestä. Kivipaaden alareunassa on koruton teksti:
Eetu Isto
s. 27.11.1865
k. 14.11.1905
Patsaan pystytti 1936
Oulun Suomalainen Klubi
------------------
------------------
Patsas paljastettiin juhannusaattona 1936 ja paljastuspuheen piti maisteri Väinö Kokko. Patsaspuhe kuului seuraavasti:
Oulun Suomalainen Klubi, joka tämän kiven on pystyttänyt, on tehnyt sen siinä mielessä, että tämän kautta edes jossakin määrin tulisi nykypolven kiitollisuus ja kunnioitus ilmaistuksi sille pohjalaiselle taiteilijalle, joka synkimpinä ja kireimpinä sortovuosien aikoina tulkitsi kansallensa selvästi, voimakkaasti ja sydämeen käyvällä tavalla ne tunteet, joita jokainen isänmaan ystävä silloin tunsi ja joka silloin, kun Suomen päivä näytti painuneen pilveen ja idän myrskyt vievän mukanaan kansan kalleimmat aarteet, sen perustuslailla turvatut oikeudet, sen kielen ja kansallisuuden, antoi synkän taivaan reunalta näkyä koittavan sarastuksen, antoi toivoa ja uskoa siitä, että viel´ uusi päivä kaikki muuttaa voi. Samalla on tämä kivi pystytetty siinä mielessä, että se vielä kaukaisiin aikoihin saakka tulevillekin sukupolville osoittaisi, millaisen hyökkäyksen ja uhan alaisena Suomen kansa on urheasti, voimakkaasti ja voitollisesti oikeuksiaan puolustanut ja niitä vastaan tehtyjä hyökkäyksiä torjunut. Se antakoon myöhemmillekin polville uskoa ja rohkeutta torjua kaikki isänmaatamme uhkaavat vaarat, tulkoon ne miltä taholta tahansa.
Sanomalehti Kaleva 27.11.1965 Valtteri
Lähde: Kunnallisneuvos Niilo Koivurovan arkistot
